Torin

Hämeenlinnassa vietetään monen muun paikkakunnan tavoin lauantaina 17. lokakuuta asunnottomien yötä. Samana päivänä on myös.

Britannia menetti kolmen A:n luottoluokituksensa kaikilla merkittävillä luottoluokittajilla brexit-äänestyksen jälkeen.

Asunnot rakennetaan Puijonkadun, Suokadun ja Maljalahdenkadun väliselle alueelle. Kuopion ydinkeskustaan rakennetaan uusia.

Kupittaan entisen rautatieaseman kupeeseen viisi vuotta sitten kaavoitetut tornitalot toteutetaan pääosin asuinrakennuksina.

Detta Språkliga korrigeringar Sdp:s riksdagsledamot Kim Berg påskyndar kommunerna att uppdatera sina ekonomital enligt regeringens. Netflix Sarja Tilausvideopalvelujen virta kiihtyy tasaisen varmasti myös perinteisen tv:n nimiin vannovassa Suomessa. Pistimme markkinoiden. Emily in Paris -sarjassa vitsailtiin chicagolaisravintolan kustannuksella.Tuore Netflix-sarja Emily in Paris on onnistunut suututtamaan erään chicagolaisen pizzerian. Draamakomedia kertoo markkinointi. Netflix-palveluun on ilmestynyt lokakuun 1. päivänä

Irja Manninen perusti Hyvän mielen torin suuresta tarpeesta. – Tiedän, millaista elämä on köyhänä ja kaikki menettäneenä.

Museoviraston kaivauksista Helsingin Senaatintorilta on löytynyt lapsien jäänteitä, uutisoi Helsingin Sanomat.

Ajattelin ilolla paluumuuttaa Forssaan. Ehkä loppuelämäksenikin. Koska rakastan kaikkea Forssassa. Hyvä asua ja elää.

Hakaniemen hallille ryhdytään joukuussa rakentamaan maanalaista huoltopihaa. Lähivuosina on luvassa paljon muitakin muutoksia.

Ranskassa on otettu tänään käyttöön laajoja, suurkaupunkeja koskevia ulkonaliikkumiskieltoja. Yölliset ulkonaliikkumiskiellot.

On se nyt niin merkillistä, että Silakkaliike osallistuu aktiivisesti keskusteluun Kapinatorin nimen kritisoimisessa.

Lipputangon Kuljetus Oulu Kaupunki Pihlajalinna aloittaa neuvottelut oululaisen työterveyspalveluita tarjoavan Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan ostosta. Espoon kaupungin merkittävin ketterän kehityksen projekti, eVaka, yhdistää kodin ja päiväkodin parantamalla niiden välistä. Oulun kaupunki on ulkoistamassa yli 400 työntekijäänsä säästösyistä. Kävimme seuraamassa, millaista työtä enemmistö heistä. Nokian Autokulma järvenpään autokulma oy nokian autotalo Pizzeria Lain Ikoninen pizzeria raivostui uuden

Kupittaan entisen rautatieaseman kupeeseen viisi vuotta sitten kaavoitetut tornitalot toteutetaan pääosin asuinrakennuksina.

Asunnottomien yötä vietettiin lauantai-iltana ympäri Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Salossa.

Kesäkissat ovat jo vuosikymmeniä pitäneet seuraa vapaa-ajan asukkaille ja heidän lapsilleen. Suloinen pentu on otettu mukaan.

Punavuoressa sijaitseva pikkutori kaipaa kasvojenkohotusta – Torimyyjä toivoo penkkejä ja kukkia, mutta suihkulähde ja patsas.

Satu Taiveaho-Virtanen meni avioon, muutti Haminaan ja painiskelee lasten huostaanottojen, nuorten päihdeongelmien ja.

Kotkan torin laidalla kohoaa uusi vuokratalo, joka sopii saumattomasti ympäröivien vanhojen talojen seuraan. Talo.

Kyllä Suomessa on sellainen vika, että ihmisten oikeuksia ei rajoiteta tarpeeksi. Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset.